Yksinäisen miehen illallinen

Tiistai-ilta, työmatkalla suomalaisessa maakuntakeskuksessa. Hotellin ravintolassa on hiljaista. Työt ovat päivältä ohi, joten tilaan oluen. Ruokatilauksen vastaanottamista odotellessani katselen ympärilleni. En voi olla huomaamatta, että asiakkaat muistuttavat ainakin päällisin puolin itseäni: yksin pöydissään istuvia miehiä, ulkoasuista päätellen työkeikoilla kaupungissa, jokaisella pöydässä seurana 1) läppäri tai älypuhelin sekä 2) tuoppi tai viinilasi.

Kerron työkseni ihmisille järkevästä alkoholinkäytöstä, joten tiedän hyvin, että suurella todennäköisyydellä siitä yhdestä lasillisesta ei ole meille ravintolassa istuville juuri minkäänlaista haittaa. Siitä voi olla jopa hyötyä, jos se rentouttaa päivän päälle. Kenelläkään meistä ei näytä olevan kiirettä juomiemme kanssa, joten tuskin koko illan aikanakaan ehtii montaa kulua. Ja jos työt jatkuvat seuraavana päivänä kuten itsellänikin, ei varaa suurempaan kostutteluun olekaan: nykyisin useimmissa työtehtävissä ei ns. värisilmäpäivien viettämistä oikein katsota hyvällä.

Tiedän kuitenkin myös, että alkoholin kanssa ratkaisevaa ei ole vain se, kuinka paljon juo kerralla, vaan myös se, kuinka usein juo. Terveytensä pystyy pilaamaan myös hitaalla marinoinnilla, jopa kokonaan ilman humaltumista. Entä sitten, jos työni kuljettaisi minua ilta illan jälkeen maakuntakeskusten hotelleihin – miten käyttäisin aikani silloin, ja mitä minulle siitä seuraisi? Äkkiseltään ajatellen vaihtoehtoja ravintolassa istumiselle tuntuu olevan rajallisesti: himoliikkujakollegani suuntaisi todennäköisesti lenkille, mutta siitä en jaksa päivän päälle innostua.

Mutta onhan erilaisia aktiviteetteja määrättömästi – voisinhan vaikka noudattaa kaimani Antti Holman esimerkkiä ja rentoutua katselemalla netistä kissavideoita. Miksi siis ensimmäisenä tulevat mieleen vain juominen ja juokseminen? Alkoholista puhuttaessa törmää usein sen vahvaan rooliin kulttuurissamme, ja alkoholiin liittyen erityisesti meille yksin iltaa viettäville miehille kirjoitetaan vahvaa tarinaa – tarinaa johon liittyvät baaritiski, tuoppi ja melankolia. Tätä tarinaa meille tyrkytetään populaarikulttuurista alkaen (no juu, siellä edellä mainittua kolmikkoa täydentävät lisäksi kohtalokkaat naiset, mutta sellaisista kokemukset ovat käytännössä jääneet vähiin).

Selkäni takana leijuvan mieheyden tarinan lisäksi juomaan kannustaa myös paljon konkreettisempi voima: tarjoilija. Yllättävää on, miten usein täydennyksen tai ruokaviinin tarpeesta tullaan kysymään, ja kun kieltäydyn, keskustelumme lämpötila laskee havaittavasti. Sen sijaan jälkiruuan tarpeesta hän ei edes kysy, minkä ei ainakaan pitäisi johtua ruuan laadun kainostelusta: tarjoomukset ovat kauttaaltaan erinomaisia.

Alkoholia on siis helppo vain päätyä juomaan: sitä on tarjolla, sitä suorastaan tyrkytetään, sen juominen on se mitä minulta kulttuurisesti odotetaan tässä tilanteessa, muuta tekemistä on vähänlaisesti. Jos jollakulla meistä viidestä työmatkalaisesta olisikin halu muuttaa alkoholinkäyttötapojaan – vaikka vähentää viikkoannosmäärää tai pitää useammin nollapäiviä – ei hän voisi laskea sen varaan, että muutos vain tapahtuisi itsestään. Muutos vaatii tietoisen valinnan tehdä jokin asia eri tavalla: en tilaa tuoppia heti aluksi, vitsailen tarjoilijalle kun hän tulee taas minua kiusaamaan, tai pöytään istumaan jäämisen sijaan lähdenkin katselemaan kaupunkia.

Kaksi lähtee ravintolasta ennen minua, kaksi jää jälkeeni. Millaisia valintoja he ovat tehneet? Ja toki, me kaikki viisi olemme tehneet järkevän valinnan jo siinä että juomme täällä ravintolassa. Yksin hotellihuoneessa juominen on valinta, joka ainakin kannattaa jättää tekemättä.

 

Faktat

Jaa muille:
  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *