Yksinäisyys luo sosiaalisia paineita ja pahimmillaan lamauttaa

Aloitin viisi vuotta sitten työskentelyn kotonani vapaana toimittajana. Vähitellen olen viettänyt aikaani yhä enemmän ja enemmän sisätiloissa omassa asunnossani. Jos käyn ulkona, käyn yleensä tietyissä kantabaareissa tai ystävieni luona. Joskus ystäväni kerääntyvät luokseni viettämään iltaa.

Viiden vuoden kotityöskentelyn aikana sosiaaliset kontaktini tuntemattomiin ihmisiin ovat vähentyneet huomattavasti. Ennen täysipäiväistä toimittajan ammattiani olin kuuden vuoden ajan töissä asiakaspalvelutehtävissä, ja olin päivittäin kontaktissa tuntemattomien ihmisten kanssa.

Pelaan harrastejalkapalloa, ja aina ennen omia otteluitani vatsani on koko päivän sekaisin, sillä jännitän tapahtumaa niin paljon. Nyt esimerkiksi keikoille lähtemisestä on tullut samanlainen jännityksen kohde. Kun tiedän joutuvani viettämään sosiaalista elämää oman mukavuusalueeni ulkopuolelle (menemällä uusiin keikkapaikkoihin, juhliin yms.) olen huomannut yökkäileväni koko päivän. Jännitän uusiin paikkoihin menoa, ja uudet mahdolliset sosiaaliset kontaktit ja kaikki ihmisten tapaamiseen liittyvä saavat minut epämääräisen hermostuneiksi.

Kun kävin enemmän ulkona, jännitystä ei ollut. Nykyään kodista poistuminen tuottaa hermostuneen olon, joka ei väisty ennen tiettyä olutmäärää, jonka jälkeen unohdan sosiaaliset paineet ja sosiaalisten tilanteiden aiheuttamat pelkotilat.

Ennen en sitä tajunnut, mutta ihmiskontaktit eivät ole itsestäänselvyyksiä. Sosiaalista kanssakäymistä pitää harjoitella ja ylläpitää siinä missä mitä tahansa taitoa. Mikäli sosiaalisia kontakteja välttelee, niiden vaalimisesta tulee yhä vaikeampaa ja vaikeampaa.

Sanottakoon siis suoraan. Jos tapaamishetkellä tunnun jotenkin tunnekylmältä, se vanha valhe pitää kohdallani paikkansa:

Ei tämä johdu sinusta, tämä johtuu minusta.

Jaa muille:
Tilaa kirjoittajan syöte
  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • Ei tässä tiedä hyppääkö junan alle vai hyppääkö auton alle. Oon ollut yksin 20 vuotta ilman sosiaalista elämää. Minusta ei vaan tykätä, töitä on turha epäsosiaalisen etsiä. Elämäni on turhaa ja haluan kuolla koska elämässäni ei ole ketään eikä mitään.

  • Hei ja kiitos kommentistasi. Yksinäisyyttä ei välttämättä voi kokonaan poistaa, mutta sen käsittelyyn voit saada apua, esimerkiksi Suomen Mielenterveysseuran kriisipuhelimesta (http://www.mielenterveysseura.fi/sos-kriisikeskus/valtakunnallinen_kriisipuhelin). Puhelimessa voit esimerkiksi keskustella siitä, miten voisit nykyistä helpommin tutustua uusiin ihmisiin sekä niistä asioista, mitä yksinäisyytesi taustalla on. Yksinäisyys on hyvin tavallinen yhteydenottosyy puhelimeen soittaneilla. SPR:n ystäväpalvelussa (http://www.oleystava.fi/) voi myös tutustua ihmisiin.

    Yksinäisyyden kokemusta voi pohtia ja siten pyrkiä vaikuttamaan siihen. Mistä yksinäisyytesi johtuu? Mitä toivoisit tapahtuvan? Voitko sinä tehdä jotain asialle ja mitkä ovat asioita, joihin et voi vaikuttaa? Mitkä ovat realistiset mahdollisuudet tilanteessasi? Missä ihmisiä voisi tavata? Mitä järjestöjen, työväenopistojen tai esimerkiksi seurakunnan palveluja, kuten harrasteryhmiä tai keskustelutilaisuuksia omalla lähialueellasi on?