Yöllinen inspiraatio vastaan perinteinen unirytmi

Minulla on ongelma: menen usein nukkumaan yleisten päivärytmien kannalta aivan liian myöhään, enkä ole varma haluanko tehdä asialle mitään.

Herään hyvin harvoin aidosti pirteänä. Aamusin olen silmät mollottaen mekaanisesti suihkun kautta kahvinkeittimelle valuva zombie. Tiedän, että asian voisi ratkaista yksinkertaisesti yrittämällä nukkua edes tunnin tai pari pidempään. Miksi en siitä huolimatta kuuntele itseäni? Asialla on paljon tekemistä sen kanssa, mitä myöhäiset illat ja yöt minulle merkitsevät.

Hyvin yleinen tapahtumaketju on tämä: noin kello 22 illalla koen maagisen heräämisen. Saan asioita aikaiseksi. Aivoni ovat täynnä ideoita. Koko päivän tyhjyyttään kumisseet dokumentit täyttyvät sanoista ja kuvista.

Joku sanoisi ilmiön johtuvan siitä, että en ole luontaisesti aamuvirkku. Tämä kuulostaa kuitenkin omiin korviini heikonlaiselta ja hieman rajoittavalta selitykseltä. ”Tällainen minä nyt vain olen” -ajattelumalli johtaisi siihen, että antaisin samalla itselleni luvan olla ajattelematta asiaa sen pidemmälle. Lisäksi minulla on runsaasti empiiristä todistusaineistoa siitä, että samaan flow-tilaan on hyvinkin mahdollista päästä myös muina vuorokauden aikoina.

Uskon, että syy siihen miksi saan asioita etenemään paremmin iltaisin ja öisin on yksinkertaisesti se, että minulla on silloin enemmän tilaa keskittyä itse asiaan.

Päivät kuluvat usein enemmän tai vähemmän pakollisten juoksevien asioiden hoitamiseen, sekä usein turhankin kyseenalaistamattomiin rutiineihin. Työpaikalla huomiosta taistelevat usein monet päällekkäiset velvollisuudet, jotka keskeyttävät toinen toisiaan. Puhelin soi. Joku kysyy jotakin. Sähköpostiin vastaamisen keskeyttää samaan aikaan näytölle ponnahtava, huomattavasti akuutimpaa huomiota vaativa sähköposti. Ja niin edelleen.

Illat ja yöt ovat sen sijaan puhtaasti omaa aikaani, jonka käytöstä päätän itse. Tässä kehyksessä ei ole yllättävää, että paras luomisen ja tekemisen inspiraatio iskee parhaiten juuri tällöin — tila on aivan eri tavalla rauhoitettu omaan käyttööni.

Usein valvominen on minulle lähestulkoon eksistentiaalinen kysymys: se  saa minut tuntemaan, että olen enemmän elossa. Saisin varmasti halutessani unen päästä kiinni jo kohtuullisen aikaisin. En kuitenkaan tahdo nukkua sen vuorokauden ajan ohi, jolloin koen olevani eniten valveilla ja parhaiten fokusoitunut.

Haastavinta asiassa on tietysti tasapainon löytäminen muun maailman kanssa: nukkumatta jättäminen öisin alkaa pitkällä tähtäimellä vaikuttaa suorituskykyyn myös päivänvalossa. Oma ratkaisuni on ollut siirtää heräämisaikaani hieman myöhemmäksi ja vastaavasti olla sitomatta itseäni säännöllisiin työaikoihin: mikäli paras flow-tila sattuu osumaan keskelle yötä, pyrin hyödyntämään sitä mahdollisuuksien mukaan ja vastaavasti joustamaan herätyskellon kanssa. Tiedostan kuitenkin olevan hirveän etuoikeutettu siksi, että voin todella päättää tehdä näin. Suurin osa työpaikoista on kuitenkin sidottu melkoisen rajoitettuihin käytäntöihin. Tämä lienee kuitenkin monessa tapauksessa vahingollista niin tekijöiden kuin työnantajienkin kannalta.

Ohjelmistoalan yrittäjä Jason Fried pohtii ongelmaa osuvasti ”Why Work Doesn’t Happen at Work” -puheessaan. Fried kyseenalaistaa perinteisen toimistotyöskentelyn mielekkyyden ja esittää, että aikaansaavuuden parantamiseksi tulisi ensisijaisesti pyrkiä tarjoamaan työntekijöille olosuhteet, joissa ulkoisia häiriötekijöitä on mahdollisimman vähän. Toisin sanoen: sellaiseen luovaan tilaan, jossa asiat todella etenevät on mahdollista päästä vain silloin, kun tekijät saavat olla tarpeeksi pitkään rauhassa.

Kenties tämä selittää aamu- ja iltavirkkuteoriaa paremmin sen, miksi juuri illat ovat monelle niin tuotteliasta aikaa.

Jaa muille:
Tilaa kirjoittajan syöte
  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *